Kaupunginhallitus asetti 31.1.2011 toimikaudekseen maahanmuuttajaneuvoston. Neuvoston tehtävänä on muun muassa maahanmuuttajien ja kotouttamiseen liittyvien palvelujen kehittäminen, eri kulttuurien välisen vuoropuhelun kehittäminen sekä osallistuminen syrjinnän ja rasismin ehkäisyyn.
Neuvostolla ei ole päätösvaltaa, vaan se tekee esityksiä sille määritellyistä tehtävistä. Maahanmuuttajaneuvostoon valitaan kymmenen maahanmuuttajataustaista jäsentä ja puheenjohtaja.
Neuvostolla on oikeus pyytää kuultavakseen eri viranomaisten, kuten kansaneläkelaitoksen, poliisin, työvoimahallinnon, aluehallintoviraston sekä kaupungin eri yksiköiden edustajia. Kaupungin maahanmuuttajatyön koordinaattorit sekä ulkomaalaistoimiston edustaja osallistuvat neuvoston työskentelyyn. Neuvoston kokouksessa heillä on läsnäolo- ja puheoikeus.
Pysyvät asiantuntijat Maris Reinson, kulttuuritoimi Katja Simonen, perusopetus Atanas Aleksovski, ammattiopisto Matti Äikäs, ulkomaalaistoimisto Pekka Ihalainen, Härmälän ryhmä- ja perheryhmäkoti
1. Kotouttamisen ohjelman mukaisten toimien seuranta ja esitysten tekeminen kotouttamiseen liittyvien palveluiden kehittämiseksi 2. Esitysten tekeminen erityisesti maahanmuuttajille suunnatun koulutuksen, kuten kotikielen opetuksen kehittämiseksi 3. Esitysten tekeminen työperäiseen maahanmuuttoon liittyvien palvelujen kehittämiseksi 4. Esitysten tekeminen kaupungin muiden maahanmuuttajia koskevien palveluiden kehittämiseksi 5. Esitysten tekeminen palveluiden ja rekrytoinnin yhdenvertaisuuden esteiden poistamiseksi 6. Eri kulttuurien välisen vuoropuhelun edistäminen sekä osallistuminen aktiivisesti syrjinnän ja rasismin ehkäisyyn liittyvään työhön 7. Osallistuminen muiden erityisryhmille perustettujen neuvostojen ja neuvottelukuntien tavoin aktiivisesti kaupungin päätöksentekoon antamalla lausuntoja itseään kiinnostavista kysymyksistä sekä käyttämällä hyväksi muita kuntalaisille kehitteillä olevia vaikuttamisen kanavia 8. Osallistuminen maahanmuuttajajärjestöjen erityiskysymysten käsittelyyn kaupungin hallinnossa 9. Omalta osaltaan kaupungin ja muiden eri toimijoiden yhteistyön kehittäminen maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä 10. Muut hyvien etnisten suhteiden ja maahanmuuttajiin liittyvien palvelujen kehittämiseen liittyvät tehtävä