Tampere Filharmonia
In English
Tekstiversio
 

Eri Klas

Kapellimestari Eri Klas on Tampere Filharmonian historian ensimmäinen kunniakapellimestari. Hän toimi vuodet 1998-2006 orkesterin taiteellisena johtajana.

Virolaissyntyinen Eri Klas vierailee säännöllisesti kapellimestarina eri puolilla maailmaa. Syksystä 2006 alkaen hän on toiminut Moskovan Novaja Operan ylikapellimestarina ja vuodesta 2000 alkaen myös Tallinnan Filharmonian taiteellisena johtajana.

Eri Klas opiskeli kapellimestariksi Tallinnassa ja Leningradissa ja aloitti uransa Tallinnan Estonia-teatterissa 1964 ja Moskovan Bolshoissa 1969. Vuonna 1975 hänet nimitettiin Estonia-teatterin ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi.

1985 hänestä tuli Tukholman kuninkaallisen oopperan ylikapellimestari ja 1990 ensimmäinen vieraileva kapellimestari Suomen Kansallisoopperaan, missä hän vierailee edelleen säännöllisesti. Seuraavana vuonna Eri Klas kutsuttiin ylikapellimestariksi Århusin sinfoniaorkesteriin Tanskaan, missä hän työskenteli kesään 1996 saakka. Vuosina 1996-2003 hän toimi Hollannin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja siirtyi sen jälkeen orkesterin päävierailijaksi.

Eri Klas on 40 vuoden mittaisen uransa aikana johtanut yli sataa eri orkesteria 40 maassa. Hän on vieraillut mm. Berliinin, Hampurin, Münchenin, Los Angelesin, Buenos Airesin, Tokion ja Sydneyn filharmonikoiden sekä Chicagon, Bostonin, Clevelandin, St. Louisin, Montrealin ja Israelin sinfoniaorkestereiden kapellimestarina.

Klas on tehnyt Aasiaan ja Eurooppaan ulottuneen konserttikiertueen Asian Youth Orchestran kapellimestarina sekä kiertueita Wieniin, Budapestiin, Italiaan, Kiinaan ja Ruotsiin Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin ja kuoron kanssa.

Eri Klas on tehnyt useita levytyksiä eri levy-yhtiöille. Hän on kouluttanut tulevia kapellimestareita niin Sibelius-Akatemian professorina 1993–97 kuin sittemmin Viron musiikkiakatemian professorina. Hänelle on myönnetty Viron musiikkiakatemian kunniatohtorin arvonimi ja useita kunniamerkkejä Virossa, Ruotsissa ja Suomessa. Klas toimii myös UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä. Syksyllä 2005 hän sai Tampereen kaupungin palkinnon.