6.5.2004

LEHDISTÖTIEDOTE

Suomalainen koru 4

Vapriikissa 15.5. – 15.8.2004

Tervetuloa tiedotustilaisuuteen perjantaina 14.5. klo 12

Triennaaliksi muodostunut Suomalainen koru -näyttely järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa. SK4 on aikaisempien vuosien tapaan jurytetty ja se esittelee 21 tekijältä uusia ja ennen julkaisemattomia korutaide-teoksia. Näyttely siirtyy Vapriikkiin Jyväskylästä Suomen käsityön museosta. Tampereelta näyttely jatkaa elokuussa Turkuun Aboa Vetus & Ars Novaan.

Korutaide on Suomessa vielä sangen nuori ja suurelle yleisölle tuntemattomampi nykytaiteen muoto. Käsitteenä korutaide sekoitetaan usein korumuotoiluun ja varsinkin uniikkeihin käsityönä valmistettuihin studiokoruihin. Korumuotoilussa ja uniikeissa studiokoruissa on kuitenkin kyse aivan erilaisesta lähestymistavasta ja näkökulmasta kuin korutaiteessa. Korutaide lähestyy korua puhtaasti taiteen näkökulmasta, jossa oleellista on taiteellinen ilmaisu.

Samalla tavoin kuin nykytaide on vapautunut muodosta ja materiaalista, on myös korutaide vapaata - koru voi olla vaikkapa vain pelkkä ajatus. Korutaiteessa materiaali tai muoto ei ole enää lähtökohta tai edes oleellista, vaan arvo määrittyy sisällöllisistä lähtökohdista. Taide on jatkuvaa muutosta ja keskustelua. Korutaiteessakin voi nähdä hämmentäviä asioita; se pakottaa katsomaan epämieluisaa siinä missä kaunista, vitsikästä ja mielikuvituksellistakin. Nykykorua on arvotettu lähinnä kantajan persoonallisuuden ilmentäjänä. Sen merkitys on korostunut kantajan ja osittain tekijänkin tuntojen tulkkina. Korutaiteessa on kuitenkin kyse laajemmasta näkökulmasta. Koru voi toimia itsenäisesti ja kyseenalaistaa ympäröivää todellisuutta.

SUOMALAINEN KORU 4 näyttelyn näyttelyarkkitehtuurista ja graafisesta ilmeestä vastaa Marco Casagrande ja suunnittelutyötä ovat olleet toteuttamassa arkkitehdit Philippe Gelard ja Pablo Escartin. Koruteosten rinnalla nähdään Casagranden ja Escartinin suunnittelemia tilannevalokuvia.


SUOMALAINEN KORU -näyttelyt ovat olleet tärkeässä asemassa korutaiteen tunnetuksi tekemisessä maassamme. Eija Mäkelä ja Kaarin Bonde Jensen ovat olleet aikaisempien SK-näyttelyiden tuottajina, järjestäjinä ja kantavina voimina 1996, 1998 ja 2001. Mäkelä ja Bonde Jensen toimivat aktiivisesti korutaiteen parissa ja lisäksi Mäkelä opettaa Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa koru- ja hopeamuotoilun pääaineessa.

Tiedotustilaisuudessa ovat paikalla Kaarin Bonde Jensen, puh. 040 547 8896 ja
Eija Mäkelä, puh. 050 380 8338.

Lisätietoja: Tutkija Outi Penninkangas, puh. 050 3413262

Tiedottaja Tähtitalvikki Poikajärvi, puh. 050 3211189

Lehdistökuvia

Suomalainen koru 4 –näyttelyyn osallistuvat seuraavat korutaiteilijat:

Clarice Finell, Helsinki

Juhani Heikkilä, Helsinki
Heli Hietala, Helsinki
Eeva Häkkinen, Jyväskylä
Leena Illukka, Porvoo
Tuulia Kasonen, Lappeenranta
Maire Koivisto, Tampere
Mervi Kurvinen, Helsinki
Sari Liimatta, Lappeenranta
Hanna Lommi, Lappeenranta
Dafna Maimon, Porvoo
Venla Metsola, Espoo
Kati Nulpponen, Lappeenranta
Kati Pitkänen, Helsinki
Inni Pärnänen, Helsinki
Anitta Ruotsalainen, Porvoo
Harri Syrjänen, Helsinki
Minnamarina Tammi, Tortinmäki
Jaakko Vasko, Helsinki
Johanna Virtanen, Helsinki
Eeva Wornell, Riihimäki

Näyttely kiertää Suomea alkutalvesta 2004 kesään 2005.

Näyttelyn kiertoaikataulu:
Suomen käsityön museo, Jyväskylä 26.2.-2.5.2004
Museokeskus Vapriikki, Tampere 15.5.-15.8.2004
Aboa Vetus & Ars Nova, Turku 19.8.- 3.10.2004
Aineen taidemuseo, Tornio 10.10.-14.11.2004
Joensuun taidemuseo 20.1.-13.3.2005
Amos Anderssonin taidemuseo 20.5.-7.8.2005

Tampereen Kaupunki

Museokeskus Vapriikki | Sivu päivitetty: