Tekstiilejä Tampereelta

Finlayson Tampella Suomen Trikoo Lapinniemen puuvillatehdas PMK Mallikirjat Info Etusivu

Finlayson

Finlaysonin tehtaan tuotteita näyteikkunassa vuonna 1930. Finlaysonin arkisto, Forssa.

James Finlayson perusti puuvillatehtaan Tammerkosken rantaan 1820-luvulla, mutta kankaiden teollinen kudonta käynnistyi vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Puuvillalankaa myytiin sekä Venäjän että Suomen markkinoille, kankaat menivät alkuvaiheessa yksinomaan Venäjälle. 1840-luvun loppupuolella tehtaan koko lankatuotanto käytettiin omassa kutomossa. Värillisten lankojen ja kankaitten suosio oli suurinta, joten yhtiössä päätettiin aloittaa oma värjäystoiminta.

Tehdas oli 1900-luvun alussa Tampellan ohella yksi tekstiiliteollisuuden eniten mainostavista yhtiöistä. 1932 PMK alkoi hoitaa myös Finlaysonin markkinointia. Finlayson osti Forssa Oy:n puuvillatehtaan 1934. Yhtiön uudeksi nimeksi tuli Oy Finlayson-Forssa Ab. Toinen maailmansota toi mukanaan työvoima- ja raaka-ainepulan. Tuotanto supistui ja puuvillan korvikkeena jouduttiin käyttämään sillaa ja paperia. Lähes koko tuotanto meni armeijan ja sairaaloiden käyttöön.

Kangasmallit oli ennen sotaa tilattu ulkomailta, pääosin Saksasta. Sodan jälkeen tehtaalle palkattiin ensimmäiset taiteellisen koulutuksen saaneet suunnittelijat. Yhtiö perusti 1950-luvun puolivälissä Forssaan painokankaiden suunnitteluateljeen. Kudotut puuvillakankaat valmistettiin Tampereella ja painetut Forssassa. Lakanakankaisiin ilmestyivät 1950-luvulla ensi kertaa pastellivärit ja erilaiset raidalliset, ruudulliset sekä kukalliset kuosit. Myös ensimmäiset froteepyyhkeet tulivat kauppoihin.

1960-luvulla kiinnitettiin yhä enemmän huomiota tuotteiden laatuun ja kotimaiseen suunnitteluun. 1970-luvulla froteesta tuli muoti-ilmiö, ja helppokäyttöiset pussilakanat valloittivat makuuhuoneet. Finlayson valmisti myös lapsille omia tuotteita, kuten sisustustekstiilejä ja lakanoita.

Vähitellen 1980-luvulle tultaessa kankaiden teollinen kudonta alkoi kuihtua kansainvälisen kilpailun kiristyessä. Finlaysonin tekstiilejä ryhdyttiin suunnittelemaan Finla-sarjassa kokonaisuuksiksi, joissa pussilakanat, pyyhkeet ja verhokankaat sopivat yhteen väreiltään ja kuvioiltaan. Tuotesarjaa myytiin tavaratalojen Finla-shopeissa, ja keskeinen suunnittelija oli Markku Piri.

Finlaysonin logoa on uudistettu useita kertoja, viimeisin muutos tehtiin uuden nimen myötä vuoden 2006 alussa.

Vuonna 1985 Finlayson siirtyi osaksi Asko konsernia ja 1990-luvun alussa kutominen loppui Tampereella. Vuonna 2001 Finlayson siirtyi Espe Group Oy:n omistukseen ja vuoden 2004 alusta tuotevalikoimaan tulivat Familon peitteet, tyynyt ja patjat. Konsernin nimi vaihtui Finlayson & Co. Oy:ksi vuoden 2006 alussa.