Kiviin on hakattu runo- ja proosatekstejä seuraavilta jo edesmenneiltä runoilijoilta ja kirjailijoilta: Yrjö Jylhä, Viljo Kajava, Väinö Linna, Eeva-Liisa Manner, Erno Paasilinna, Kalle Päätalo, F.E. Sillanpää ja Lauri Viita. Valitut kirjailijat ovat asuneet ja työskennelleet Tampereella ja näin omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, että Tampere tunnetaan kirjailijoiden kaupunkina. Tekstit on valinnut raati, johon taiteilijan lisäksi ovat kuuluneet toimittaja Mikko Närhi sekä Pirkkalaiskirjailijat ry:n valitsemina kirjailija Timo Malmi ja runoilija Juha Siro.

Kivikirjasto-teoksen toteutuksesta vastaa Tampereen kaupunki. Teoksen kustannukset on katettu Winterin rahastosta.

Kivikirjaston tekstit:

Elämä ei ole mikään käsikirjoitus, jonka voi kirjoittaa seinälle ja elää sen mukaan.

Erno Paasilinna (1935-2000)
(Ruumisarkun nauloja, 1999 s.13)

Ei pidetä kiirettä, istutaan.
Ei hätäillä, annetaan mennä;
ei maata somemmin ainoakaan
satelliitti lennä.

Lauri Viita (1916-1965)
(Kokoelmasta Suutarikin, suuri viisas, 1961. Runo on julkaistu mm.teoksessa Kootut runot, 1994 s.308)

Himoitsen olla enemmän kuin olen:
valtias maan, jota nöyränä polen,
voittaja itseni, myös opas muiden,
lohduksi sydänten ahdistetuiden.

Yrjö Jylhä (1903-1956)
(Katkelma runosta Enemmän. Runo on julkaistu mm. teoksessa Runoja, 1944 s.154)

Parasta varata mieleesä meleko palajo heivuunvarraa siihen, miltä täysin vieraat ihmiset näyttävät ja kullostavat, kun niihen kanssa on ensimmäisen kerran tekemisissä.

Kalle Päätalo (1919-2000)
(Tammerkosken sillalla, 1982 s.44)

Leveäharteinen kaupunki
hengittää aamun keuhkoihinsa
ja aloittaa uuden aikakauden.

Viljo Kajava (1909-1998)
(Katkelma runosta Leveäharteinen kaupunki. Runo on julkaistu teoksessa Tampereen runot, 1966 s.129)

Mitä ei voi silmin vajain
nähdä, siitä unta nähkää.
Aina uuden aamun eteen
luojankämmen tuutii tähkää.
Aina sataa tulvaveteen
lastut arkinrakentajain.
Lienet eläin taikka puu, -
kaikin soluin, sydämin
usko, tahdo jotakin,
niin se kerran tapahtuu.

Lauri Viita
(Katkelma runosta Luominen, kokoelmasta Betonimylläri, 1947. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kootut runot 1994 s.114)

Eeva-Liisa Manner (1921-1995)
(Katkelma runosta Sade avaa korvat, osastossa Leikkejä yksinäisille, kokoelmasta Tämä matka, Runoja 1956. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot, 1999 s.141)

Tie on jäässä, mutta puiden oksilla on
valoa,
joka lohkeaa, kilahtaen kuin jää,
pienet peilit taittavat äänen tuhannesti,
ja lintujen sirottamat laulut puhkeavat
paljailla oksilla;
jos nyt on ilta, soisin sen kestävän aina.

Eeva-Liisa Manner
(Katkelma runosta Kevään herääminen, kokoelmasta Tämä matka, Runoja 1956. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot, 1999 s.189)

Vuodenaikojen lähtö ja paluu,
lintujen laulu, äänien häipyminen,
aamu ja ilta, kevät ja syksy
alati hämmästyttävät minua.

Eeva-Liisa Manner
(Katkelma runosta Kirkkaat aamut kohtaavat, kokoelmasta Niin vaihtuivat vuoden ajat, Runoja 1964. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot, 1999 s.252)

Jos suru savuaisi,
maa peittyisi savuun.
Ja silti tämänkin surun alla
on tuli,
sydämeni palaa, eikä kulu.

Eeva-Liisa Manner
(Runo sarjasta Empiirisen minän kokemuksia, kokoelmasta Niin vaihtuivat vuoden ajat, Runoja 1964. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot 1999 s.265)

Jos tämä rakkaus, joka on hienojakoisinta
ja tutkimattominta kaikista aineista, nousisi ja leviäisi,
se peittäisi valtakunnan kuin tuhka.

Eeva-Liisa Manner
(Osa tekstistä Primum mobile, kokoelmasta Kirjoitettu kivi, Runoja 1966. Teksti on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot, 1999 s.293)

Emme ole tyytyväisiä. Emme siis myöskään kuolleita. Ja elämän luonteeseen kuuluu luoda unistaan kulttuuria.

Väinö Linna (1920-1992)
(Hiilikoukku lapioksi, 1953. Teksti on julkaistu teoksessa Murroksia. Esseitä, puheita ja kirjoituksia,1990 s. 37.

Hämeensillalle voi pysähtyä ja katsella ympärilleen.
-----
Tuo kahdeksantoista metrin putous on merkittävä lasku. Sillä se on nostanut kaupungin.

Väinö Linna
(Kaupunki kosken partaalla, 1961. Murroksia. Esseitä, puheita ja kirjoituksia, 1990 s. 449)

Elää sinun pitää ja tajuta se, että sinä elät.

F.E. Sillanpää (1888-1964)
(Poika eli elämäänsä. Taata muistelee, 1953. Teksti on julkaistu mm. teoksessa F.E. Sillanpää, Kootut teokset 8, 1991 s.191

On valo syttynyt ikkunaas.
Olet kotona taas.
Olen kaivannut sinua sinne.

Lauri Viita
(Katkelma runosta 7/Onni, kokoelmasta Viimeinen sikermä, 1965. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kootut runot, 1994 s.328)

Tein laulun perhosesta
ja henkäisin. Se lensi.

Lauri Viita
(Runo 4/Onni, kokoelmasta Viimeinen sikermä, 1965. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kootut runot, 1994 s.328)

Oppimiseen ei koskaan olla liian vanhoja. Kannattaa aina tietää enemmän. Aloittakaa historiasta.

Väinö Linna
(Tuntematon sotilas, 1954, 3. painos 1956 s.15)

Radoslaw Gryta on syntynyt Puolassa 1955, opiskellut kuvanveistoa Leningradin Repin Institutissa sekä Krakovan ja Suomen taideakatemioissa. Suomeen hän muutti vuonna 1979. Suomen kansalaisuuden Gryta sai vuonna 1986.

Vuodesta 1980 lähtien hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin, järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä sekä toteuttanut julkisia teoksia Suomessa ja ulkomailla. Kuvataiteen valtionpalkinnon hän sai vuonna 1989 ja vuodesta 1994 lähtien hän on toiminut kuvanveiston professorina Kuvataideakatemiassa. Hänen teoksiaan on merkittävissä kokoelmissa Suomessa ja ulkomailla.

Radoslaw Grytan julkisia teoksia ovat mm. Monumentti tavallisille Siltamäessä Helsingissä ja Tosivaikuttaja-muistomerkki vuodelta 1999 Kouvolassa Seitsemän männyn puistossa.