Muistolaatat
Etusivu Henkilön muistolle Tapahtuman muistolle   Julkiset veistokset ja monumentit
 

LAATTALUETTELOT:

Aakkosjärjestys
Aikajärjestys
 

TORPPARIKOKOUKSEN MUISTOLAATTA
1960

Tampereen työväentalo,
Hämeenpuisto 28
graniitti

Laatan teksti

TÄLLÄ PAIKALLA PIDETTIIN
SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUEHALLINNON
KOOLLE KUTSUMANA
9-12.IV 1906
SUOMEN TORPPAREITTEN KOKOUS,
JOKA AVASI TIEN
TORPPARILUOKAN ITSENÄISTYMISELLE.

Graniitista valmistettu muistolaatta paljastettiin 20.3.1960.

Koko maan ensimmäinen torpparikokous pidettiin vuonna 1906 Tampereella Työväenyhdistyksen talossa. Maataloustyöväki oli kokouksessa vahvasti edustettuna ja kokouksen suurin merkitys oli siinä, että sosialidemokraattinen puolue sen avulla liitti puolueeseen valtaosan torppareista.

Kolmas yleinen torpparikokous pidettiin keväällä 1910 ja tuolloin perustettiin sosiaalidemokraattinen Maanvuokraajain liitto, jonka kotipaikaksi tuli Tampere. Liiton ensimmäinen puheenjohtaja oli Penna Paunu sekä hänen jälkeensä Emil Viljanen. Varapuheenjohtajana toimi Väinö Kajava aina siihen saakka, kunnes liitto vuoden 1928 alussa siirrettiin Helsinkiin. Vuodesta 1921 liiton nimenä oli Pienviljelijäin Liitto.