Aikaisemmat näyttelyt

Takaisin Aiemmat näyttelyt -sivulle

Takaisin 1980- ja 1990 -lukujen näyttelyluetteloon


83. YVES KLEIN

6.9. - 23.11.1997

Ranskalaisen taidemaalarin ja kuvanveistäjän Yves Kleinin (1928-1962) takautuvassa näyttelyssä oli esillä yhteensä 86 teosta. Näyttely kattoi museon molemmat kerrokset.

Näyttely esitteli taiteilijan laajan tuotannon kaikki eri teostyypit: eri värein tehdyt yksiväriset maalaukset, siniset maalaukset (I.K.B.), vartalopainamamaalaukset eli antropometrit, liekinheittimellä tehdyt tulimaalaukset, pesusieniveistokset ja -reliefit, siniset karttareliefit, lehtikultamaalaukset eli monogoldit, monopinkit, kosmogoniat, pyörivät siniset kiekot, muotokuvavalokset sekä erilaiset siniset veistokset.

Maalaukset ja veistokset olivat kuitenkin vain osa Yves Kleinin laajaa taiteellista toimintaa. Näyttelyssä oli mukana myös luonnoksia ilma-arkkitehtuuriprojekteihin, tuliseinäsuunnitelmiin sekä erilaisiin suihkulähdehankkeisiin. Lisäksi esillä oli runsaasti valokuvadokumentteja, alkuperäisiä kirjeitä, kirjoja, kutsukortteja, luetteloita, julisteita, äänilevyjä, äänitteitä, videoita, käsikirjoituksia, muistiinpanoja, pienoismalleja ja piirustuksia, jotka valottivat Kleinin monipuolista toimintaa.

Vaikka Kleinin taiteilijanura kesti vain kahdeksan vuotta (1954-1962), hän muutti toiminnallaan käsityksiä taideteoksen ja yleensä taiteen olemuksesta, taiteen tekemisestä, taiteen esillepanosta ja taiteilijan roolista. Hän myös hävitti taiteiden välisiä raja-aitoja liikkumalla vapaasti kuvataiteen, teatterin, arkkitehtuurin, elokuvan ja kirjallisuuden alueilla.

Tunnetuimpia Kleinin teoksia ovat yksiväriset siniset maalaukset. Klein omaksui monokromaattisen estetiikan ja sinisen värin poistaakseen teoksista kaikki ekspressiiviset ja esittävät elementit. Sininen merkitsi määrittelemätöntä ja aineetonta.

Yves Klein oli luovuutta ja vitaalisuutta pursuava taiteilijanero, taikuri, joka kosketuksellaan ja läsnäolollaan sai kaiken ympärillään muuttumaan taiteeksi. Erityisesti Klein korosti eri yhteyksissä taiteen henkistä olemusta. Kapinoimalla niitä asenteita vastaan, jotka uhkasivat rajoittaa taiteen käsitettä tai sulkea taiteen jonkin tietyn ahtaan määritelmän alle, Klein toiminnallaan räjäytti auki modernismin suppean taidekäsityksen ja raivasi tietä postmodernille.

Yves Kleinin näyttely oli kansainvälinen yhteistyöhanke, jossa olivat mukana Museet for samtidskunst Oslosta ja Museum of Contemporary Art Sydneystä sekä Yves Klein Archives Arizonasta ja Pariisista. Näyttelyn toteuttamista Suomessa tukivat Opetusministeriö, Ranskan Ulkoasiainministeriön alainen Association Francaise d'Action Artistique (AFAA) sekä Centre Culturel Francais Helsingistä.

Luettelo:
1997, 216 sivua
Museet for samtidskunst, Norge
ISBN 82-91727-01-5
Hinta 100 mk

Näyttelyyn tutustui 14.553 kävijää.