Aikaisemmat näyttelyt

Takaisin Aiemmat näyttelyt -sivulle

Takaisin 1980- ja 1990 -lukujen näyttelyluetteloon


33. REINO HIETANEN

16.3. - 4.5.1986

Reino Hietanen (s. 1932 Äyräpää) on yksi keskeisistä Sara Hildénin säätiön kokoelmassa edustettuina olevista taiteilijoista. Museon omistamat 21 Reino Hietasen maalausta muodostivat näyttelyn rungon. Näyttely kattoi museon yläkerran ja mukana oli noin 100 teosta, jotka ajoittuivat vuosiin 1960-86.

Reino Hietanen piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Helsingissä vuonna 1963. Tämän jälkeen hän on lukuisilla kotimaisilla ja ulkomaisilla näyttelyillään vakiinnuttanut asemansa yhtenä suomalaisen modernismin johtohahmoista. Vuonna 1973 Reino Hietanen oli Helsingin juhlaviikkojen Vuoden taiteilija.

Ensiesiintymiset näyttelyissä 1960-luvun alussa osoittivat Reino Hietasen omaksuneen abstraktin ekspressionismin keskeiset tyylipiirteet. Vaikka maalausten perusilme olikin abstrakti, tietyt vapaasti kaareutuvat tai räjähdysmäisesti ryöppyävät, tiheydeltään ja värilliseltä intensiteetiltään vaihtelevat muotoaiheet synnyttivät mielikuvia orgaanisesta luonnosta, kasveista ja henkilöhahmoista. Sommittelujen lähtökohtana toistuu vaihteleva kehysteema. Ekspressiiviset vapaat kaariaiheet ja kalligrafiset merkit, "action writing" pikemminkin kuin "action painting", sijoittuvat tiheinä joukkoina kuvan vaalealle keskialueelle, jota ympäröi tumma vyöhyke. Viivan ja pinnan välinen vastakohtaisuus saa eräissä tapauksissa lisätehoa myös kollaasimaisista ratkaisuista, kun tekstuuriltaan ja värisävyltään vaihtelevat pahvi- ja paperipinnat yhdistyvät varsinaiseen piirrosjälkeen.

Vuosikymmenen jälkipuoliskolla maalausten koko kasvoi. Samalla ilmaisu sai uutta voimaa ja dynaamisuutta, kuitenkin siten, että tyylillinen yhteys aikaisempaan vaiheeseen säilyi. Kehysaihe tai aukkoteema säilyi verkostoksi tai ruudukkomaiseksi rakenteeksi muunnettuna. Aikaisemmat tasistiset merkit on nyt entistä helpompi mieltää ihmisfiguureiksi ja -joukoiksi. Päällekkäiset kehysteemat hahmottuvat kerrostaloiksi ja suurkaupunkien ruutukaavoiksi. Tultaessa 1970-luvulle Hietasen maalausten urbaanien visioiden syöksykierteet rauhoittuvat. Asetelman, interiöörin tai maiseman vaakalinjat tulevat hallitseviksi ja niiden kontrasteiksi taiteilija kehittää erilaisia pystysuoria elementtejä. Vertikaaliaiheet, olivat ne sitten telineillä riippuvia mattoja, lakanoita tai pöytäliinoja, hakeutuvat kuvapinnan suuntaisiksi frontaaleiksi sommitelmiksi.

Alusta alkaen Reino Hietasen työskentelylle on ollut ominaista tekninen valmius sekä kyky vaihtelevin materiaalein monipuolisesti ilmaista ajassa liikkuvia tuntoja. Tämä on ollut osoitus älyllisestä perusasennoitumisesta taiteen kysymyksiin siitäkin huolimatta, että Hietanen oli aloittanut abstraktin ekspressionismin edustajana. Onkin ollut johdonmukaista, että Hietanen uusimmassa tuotannossaan on päätynyt lähellä konstruktivismia oleviin ratkaisuihin, joissa rakennetun maiseman tai interiöörin katkelmat ovat pelkistyneet monumentaalisiksi, osittain geometrisiksi merkeiksi.

Luettelo:
Reino Hietanen 1986, 51 s.
Sara Hildénin taidemuseon julkaisuja 26
ISSN 0357-3001
Hinta 10 mk

Reino Hietanen, koululaisluettelo 1986, 10 s.
Ei myynnissä

Näyttelyyn tutustui 6.357 kävijää.