Etusivu | Tampereen kaupunki 
Pesupaikat
Vanhoja kuvia
Matonpesuohjeet
Matonpesupeli
 
Tampereen kaupungin alueella on kuntalaisten käytettävissä 19 matonpesupaikkaa.

Matonpesupaikkojen käyttöaika alkaa toukokuussa, ja pesupaikat suljetaan syyskuun puolessa välissä. Kaikkiin pisteisiin ei kuitenkaan vettä saada avatuksi ihan yhtaikaa, joten varmimmin kaikki pisteet ovat käyttökunnossa vasta kesäkuun alusta. Pesualtaiden pumpuissa on aikakello, joka on säädetty siten, että altaita voi käyttää kello 5 - 21.

Jotta matonpesu sujuu kaikilta mukavasti ja joustavasti, kannattaa muistaa muutamia ohjeita. Altaat ympäristöineen tulisi pitää siistinä. Altaissa saa pestä vain mattoja ja muita tekstiilejä, ei auton osia tms. Koska kuivauspuomeja on vain muutamia, niillä voi ainoastaan valuttaa liiat vedet pois pestyistä matoista. Loppukuivatus kannattaa tehdä sitten kotosalla.
 

Sivun alkuun | Etusivu
Tampereen kaupunki

Päivitetty 25.4.2013
Ylläpito Viestintäyksikkö,
© Tampereen kaupunki