Vielä jokin aikaa sitten laiturit olivat ainakin kesällä omiaan kaikkeen pyykinpesuun. Pukeutumistyyli on muuttunut, mutta tekniikka näyttää säilyneen samana.
Vielä vuonna 2001 mattoja pääsi pesemään kahdella mattolaiturilla. Uusien ympäristönsuojelumääräyksien tultua voimaan (19.3.2002) on matonpesijöiden käytössä nykyisin vain viemäröityjä altaita.
Mältinranta
Mältinrannan laiturimallinen matonpesupaikka sijaitsi Kuninkaankadun pohjoispäässä, Tallipihan vieressä. Laituri poistettiin käytöstä vuonna 2002.
Mältinrannan tyyppisiä mattolaitureita ei ympäristösäännöksien vuoksi ole Tampereella jäljellä enää yhtään. Monelle kokeneelle matonpesijälle tynnyrimalli oli se ainoa oikea, toisaalta vastakkaisiakin näkemyksiä löytyy.
Mältinrannan maisemissa voi käydä talvisinkin uimassa. Rannalta löytyy myös koppi vaatteiden vaihtoa varten.
Käyttäjien kommentteja kesällä 2001:
Mattopyykille pyörällä saapunut Liisa Anttila on Mältinrannan vankkumaton kannattaja - laituri on ehdottomasti kaupungin paras. Matonpesun lomassa on myös mahdollisuus pulahtaa uimaan.
Nalkalanranta
Nalkalan mattolaituri tuntui toimiessaan olevan yksi kaupunkimme kiehtovimmista nähtävyyksistä. Laiturin vakiokävijät kertovat, että päivittäin kaiteen taakse kerääntyi lähinnä ulkomaisia turisteja ihmettelemään ja ottamaan valokuvia.
Käyttäjien kommentteja kesällä 2001:
Tynnyreistä löytyivät Anjuska ja Memmu, jotka ovat perinteisen laiturimallin kannattajia. Parannettavaakin tosin löytyy - tynnyreissä lilluva vesi ei tee hyvää varpaille, eikä kaiteilta aina tahdo riittää tilaa matoille. Ainakin isompien mattojen kantaminen kuivumaan yläjuoksulle päin ottaa voimille.
Parannuksiksi ehdotetaan kansia tynnyreihin, vaikka ketjulla kiinnitettynä. Matonpesijät kyllä pitäisivät huolta kansien paikoilleen laittamisesta. Anjuska haluaisi parannusta vielä toiseenkin asiaan. Miestä - omaa tai miehiä yleensä - on turhan hankala saada houkuteltua mattojen pesuun. Ehkä tähänkin löytyy ensi kesäksi korjaus.