Tampereen kaupungin etusivulle


Valtuustoaloitteet

Käsittelyvaiheet

Dno KKA: 2746/004/2006

92 § Irene Roivaisen ja Pauli Välimäen ym. valtuustoaloite omaishoidon tuen lisäämiseksi

Irene Roivaisen ja Pauli Välimäen sekä 26 muun valtuutetun valtuustoaloite 22.3.2006:

"Tampereen kaupunkistrategian yhtenä painopisteenä on vanhusten kotona asumisen tukeminen. Kuitenkin vanhusten ja myös vammaisten omaishoidontukeen osoitetut määrärahat ovat Tampereella riittämättömät. Vuosittain suuri osa omaishoidontuen hakemuksista joudutaan määrärahojen loppumisen vuoksi hylkäämään, vaikka hakijat täyttävät kaupungin laatimat omaishoidontuen kriteerit.

Tämä sotii hakijoiden tasavertaisuutta vastaan. Tampereen tulisi myöntää omaishoidontukea kaikille kriteerit täyttäville haki joille tasapuolisesti. Se olisi myös kaupungille edullista, sillä kotihoito maksaa huomattavasti vähemmän kuin laitoshoito.

Valtuusto lisäsi kotihoitoon ja omaishoitoon 500 000 euroa vuoden 2006 talousarviosta päätettäessä. Lisämääräraha käytetään lautakunnan päätöksellä kokonaan kotihoidon palveluihin ja mm. omaishoitajavapaiden järjestämiseen. Tukea saavien määrää ei lisätä.

Budjettikäsittelyn yhteydessä valtuutetuille kerrottiin, että yli 100 omaishoidontuen hakemusta on hylätty. Tuo luku kuvasi vain viime vuonna hylättyjen määrää. Kahdessa vuodessa hylkäyspäätöksen on saanut noin 230 omaishoitajaa. He muodostavat tukea odottavien jonon, ja jokainen heistä täyttää tukikriteerit.

Hylkäyspäätöksen saaneiden joukossa on paljon eläkeläisiä, jotka hoitavat puolisoaan. Sanotaan että he eivät tarvitse niinkään rahaa kuin tukipalveluja. Tätä ei voi käyttää perusteluna sille, että omaishoitajat asetetaan eriarvoiseen asemaan. Kun lisäksi kotipalvelut keskitetään omaishoidontuen piirissä oleville, ovat hylkäyspäätöksen saaneet myös palvelujen suhteen huonommassa asemassa. Moni omaishoitaja on työikäinen ja joutunut luopumaan kokopäivätyöstä hoitaakseen omaistaan. Omaishoidontuen piirissä olevista noin joka viides on työssäkäyvä. Työssäkäyville vain riittävä taloudellinen tuki mahdollistaa kotiin jäämisen.

On liikkunut tietoja, joiden mukaan sosiaali ja terveystoimessa valmistellaan omaishoidon tuen ehtojen kiristämistä. Jonosta pyrittäisiin siis eroon tiukentamalla ehtoja, ei lisäämällä omaishoidon tuen määrää. Tämä olisi aivan väärä tie. Monen tuki jonossa odottavan tilanne todennäköisesti vain pahenee ja hoidon vaativuustaso kasvaa. Oikea linja tässä tilanteessa on se, että kaikki kriteerit täyttävät hakemukset hyväksytään.

Esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy seuraaviin toimenpiteisiin omaishoidontuen myöntämiseksi kaikille nykyiset kriteerit täyttäville:

1. Sosiaali ja terveystoimi selvittää kiireellisesti, kuinka moni omaishoitajista on välittömän avun tarpeessa ja tekee esityksen määrärahan korottamisesta, jotta hylättyjen jonoa voidaan lyhentää ja eniten tukea tarvitseville voidaan myöntää omaishoidontukea jo tänä vuonna.
2. Ensi vuoden budjettiin varataan omaishoidon tuen määrärahaa niin paljon, että kaikki tukeen oikeutetut saavat sitä."

Päätös
Valtuusto päätti,
että valtuuston työjärjestyksen 5 §:n määräysten mukaisesti aloitekirjelmä lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Lähetetään Irene Roivaisen ja Pauli Välimäen ym. valtuustoaloite sosiaali- ja terveyslautakunnalle käsiteltäväksi talousarvion laadinnan yhteydessä.

Sivun alkuun

Valtuustoaloitteet

Päivitetty 31.3.2006
© Tampereen kaupunki 2006
konsernihallinto.kirjaamo@tampere.fi