Tampereen kaupungin etusivulle


Valtuustoaloitteet

Käsittelyvaiheet

Dno KKA: 10155/004/2006

414 § Mervi Janhusen valtuustoaloite pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminan kehittämiseksi

Mervi Janhusen valtuustoaloite 13.12.2006:

"Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymässä palveluohjelmassa on lasten ja nuorten kasvun tukemisen prosessille asetettu yhdeksi tavoitteeksi erityistä tukea tarvitsevien lasten suhteellisen osuuden pieneneminen. Ongelmien syntymistä ja tuen tarvetta voidaan ennaltaehkäistä eri tavoilla.

Lasten kasvua ja kehitystä tukee mm. turvallinen kasvuympäristö ja luotettavan aikuisen läsnäolo aina tarvittaessa. Pienille koululaisille järjestettävä aamu ja iltapäivätoiminta on erittäin tärkeä asia. Ilman em. toimintaa moni 6 7 vuotias ekaluokkalainen jää ilman turvaa ja huolenpitoa aamuisin ja iltapäivisin, sillä koulupäivä ekaluokkalaisilla kestää yleensä vain 4 tuntia, kun taas monen lapsen vanhemmat ovat poissa kotoa työn tai opiskelun vuoksi 8 10 tuntia (matkat mukaan lukien). Erityisen tärkeää aamu ja iltapäivätoiminta on yksivanhempaisten perheiden lapsille, koska näissä perheissä ei ole vanhempien keskinäisin järjestelyin (työelämän joustoja hyväksi käyttäen) mahdollista turvata aikuisen läsnäoloa aamulla tai illalla.

Tampereella aamu ja iltapäivätoimintaa järjestetään varsin kattavasti. Toiminnassa on kuitenkin kehittämistarpeita ja selkeitä ongelmakohtia. Joissakin kaupunginosissa ei ole aamupäivätoimintaa lainkaan. Joillakin alueilla ainoana lapselle haettavana iltapäivätoiminnan muotona on ollut seurakunnan iltapäiväkoti. Jos perhe ei kuulu mihinkään uskontokuntaan tai kuuluu muuhun kuin ev.lut. seurakuntaan, voi perhe kokea, että uskonnollista toimintaa sisältävä iltapäivätoiminta on ristiriidassa perheen arvomaailman ja kasvatustavoitteiden kanssa. Suuri ongelma on aamu ja iltapäivätoiminnan maksuperuste eli se, että toiminta on tasamaksuista perheen tuloista ja koosta riippumatta.

Keski ja hyvätuloiselle perheelle lapsen siirtyminen esiopetuksen ja päivähoidon piiristä perusopetuksen ja aamu ja iltapäivätoiminnan piiriin tarkoittaa maksun osalta sitä, että hoitomaksu putoaa liki puoleen (esim. 80% päivähoitomaksusta, kun lapsi esiopetuksen lisäksi 5 h päivähoidossa =160 eur / kk ja koululaisen aamuja iltapäivähoito = 80 90 eur /kk palvelun tuottajasta riippuen). Pienituloisilla hoitomaksu voi nousta huomattavastikin lapsen siirtyessä päivähoidosta iltapäivätoimintaan, koska päivähoidossa maksut perustuvat perheen tulotasoon (perhekoko huomioiden). Tämä aiheuttaa sen, että lapset eivät pääse osallistuman iltapäivätoimintaan tarpeen mukaan vaan vanhemman tai vanhempien maksukyvyn mukaan. Ongelmallisin tilanne on pienituloisilla yksinhuoltajilla.

Esitän, että pienten koululaisten aamu ja iltapäivätoimintaa kehitetään siten, että

  1. kaikilla alueilla järjestetään tarpeen mukaisesti aamu ja iltapäivätoimintaa
  2. uskonnollisesti sitoutunut toiminta ei ole ainoa tarjolla oleva vaihtoehto
  3. aamu ja iltapäivähoidosta perittävä maksu sidotaan perheen tuloihin (perhekokoonpano huomioiden) esim. samalla tavoin kuin päivähoitomaksukin."

Päätös
Valtuusto päätti,
että valtuuston työjärjestyksen 5 §:n määräysten mukaisesti aloitekirjelmä lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Lähetetään Mervi Janhusen valtuustoaloite lasten ja nuorten palvelujen lautakunnalle valmisteltavaksi.

Sivun alkuun

Valtuustoaloitteet

Päivitetty 18.12.2006
© Tampereen kaupunki 2006
konsernihallinto.kirjaamo@tampere.fi