![]() Käsittelyvaiheet 21.2.2007 Kaupunginvaltuusto (63 §) käsitteli asian. |
Dno KKA: 9526/004/2006
353 § Joonas Lepistön ym. valtuustoaloite Pyhäjärven puhdistamiseksiJoonas Lepistön ja 30 muun valtuutetun valtuustoaloite 22.11.2006: "Pyhäjärven vedenlaatu on heikko. Esimerkiksi fosfori ja ammoniumtyppipitoisuudet ovat noin kaksinkertaisia luonnontilaan verrattuna. Happi on kulunut loppuun useiden Pyhäjärven syvännealueiden pohjalta, mikä on omiaan lisäämään rehevöitymistä. Lisäksi Tampereen lähivesissä on havaittu korkeita PCB- ja elohopeapitoisuuksia. Lasten uimarannoilla eri puolilla Pyhäjärveä oli kesän 2006 aikana erittäin runsaasti sinilevää. Lisäksi Pyhäjärven syvänteitä ei ole tutkittu sitten 1960-luvun, joten tarkkaa tilannetta ei edes tunneta. Pyhäjärvellä on terveysvaikutusten lisäksi vaikutusta muun muassa vesiliikenteeseen, kalastukseen, virkistyskäyttöön, luonnon monimuotoisuuteen, matkailuun ja imagoon. Esitän, että Pyhäjärven syvänteet päivitetään 2000-luvulle tutkimalla ne pikaisesti, että jäteveden puhdistamojen ylijuoksutukset lopetetaan ja, että Tampereen kaupunki tehostaa ympäristöneuvontaa Pyhäjärven osalta kuntalaisille ja Pyhäjärvi kunnille. Esitän, että kaupunginhallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin."
Päätös Lähetetään Joonas Lepistön ym. valtuustoaloite vesilaitoksen johtokunnalle valmisteltavaksi.
Sivun alkuun
Päivitetty 26.2.2007 |