![]() Käsittelyvaiheet 17.5.2006 Kaupunginvaltuusto (138 §) käsitteli asian. |
Dno KKA: 622/004/2006
24 § Vihreän valtuustoryhmän valtuustoaloite lentomelun tutkimiseksi ja torjumiseksiVihreän valtuustoryhmän valtuustoaloite 18.1.2006: ”Tampereen asukkaat ovat viimeisten vuosikymmenten kuluessa altistuneet alati voimistuvalle lentomelulle. Häiriön merkittävin lähde ovat Satakunnan lennoston Pirkkalan lentokentältä toimivat F18. Nämä Hornet- hävittäjät ovat erityisen kovaäänisiä ja niiden synnyttämä jylinä aiheuttaa ongelmia eniten lentokentän lähellä asuville. Kuitenkin myös kaavoissa määritellyn lentomelualueen ulkopuolella, kuten Hallilassa ja Kaukajärvellä melutaso on kokemuksen ja mittaustulostenkin mukaan häiritsevää. Esimerkkinä mainittakoon viime vuoden mittaustulokset Hallilassa. Asukkaiden aloitteista Tampereen kaupungin ympäristövalvontayksikkö mittasi melutasoja puolustusvoimien Adex-05 lentosotaharjoituksen aikana kahden päivän ajan Hallilan länsilaidalla. Molempina päivinä melu ylitti Valtioneuvoston vuodelta 1992 olevan päätöksen ohjetason, jonka mukaan asumiseen käytettävillä alueilla melutaso ei saa ylittää ulkona päiväsaikaan 55 desibeliä eikä yöaikaan 50 desibeliä. Ensimmäisenä mittauspäivänä melutaso oli 67 dB ja toisena 59 dB. Alueen asukkaat ovat mm. syksyllä 2005 Hallila-seuran järjestämässä keskustelutilaisuudessa pitäneet meluhaittaa merkittävänä ongelmana ja vaativat toimia sen poistamiseksi. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto valmistelee päätöstä Pirkkalan lentokentän uudesta ympäristöluvasta. Uudessa luvassa on mahdollisuus puuttua lentomelun aiheuttamaan ongelmaan tamperelaisille. Lentomeluongelman ratkaisemiseksi olisi välttämätöntä hankkia puolueettomiin mittaustuloksiin perustuvaa tietoa melun tasosta eri alueilla. Esitämme, että Tampereen kaupunginhallitus ryhtyy toimenpiteisiin Pirkkalan lentokentän toiminnasta syntyvien meluhaittojen vähentämiseksi ja tekee ongelman kartoittamiseksi kattavan lentomeluselvityksen.”
Päätös Lähetetään Vihreän valtuustoryhmän valtuustoaloite ympäristö- ja rakennuslautakunnalle valmisteltavaksi.
Sivun alkuun
Päivitetty 23.5.2006 |