![]() Käsittelyvaiheet |
Dno KKA: 5563/004/2006
184 § Laura Valkeasuon ym. valtuustoaloite lupaavia bändejä tukevan tapahtumaformaatin luomiseksi järjestämällä kesälauantaisin keskusta-alueella pienimuotoisia konserttejaLaura Valkeasuon ja 39 muun valtuutetun valtuustoaloite 21.6.2006: "Tampereella harjoittelee ja soittaa lukuisia lahjakkaita bändejä. Heille esiintymistilaisuuden saaminen saattaa olla hyvinkin tärkeää, samalla kun monet asukkaat kuulisivat mielellään heidän musiikkiaan. Helsingissä on ymmärtääkseni otettu tällainen tilanne huomioon siten, että kaupunki ottaa tiettynä aikana vastaan bändien demoja, valitsee joukosta parhaimmat ja tarjoaa heille tilaisuuden esiintyä järjestämissään tapahtumissa julkisilla paikoilla kaupungin keskustassa, puistoissa ja toreilla. Tällä tavoin tärkeän esiintymismadollisuuden saaneet bändit miellyttävät myös useita ohikulkijoita ja luovat kaupunkiin viihtyisyyttä ja tunnelmaa. Esitänkin, että Tampere luo oman lupaavia bändejä tukevan tapahtumaformaatin esimerkiksi järjestämällä joka kesälauantai keskusta alueella pienimuotoisen konsertin, jossa lupaavat bändit saavat esittää musiikkiaan kunnollisissa julkisissa puitteissa kaupunkilaisten iloksi. Kaupunki voisi tarjota bändeille esiintymislavan, esimerkiksi vanhan kirjastotalon puistossa, tarvittaessa muuta rekvisiittaa ja välineitä, muut järjestelyt sekä markkinoinnin. Tapahtumaa voisi laajentaa koskemaan myös muita taiteilijoita, jotka voisivat esitellä työtään ja tuotoksiaan rennon tapahtuman lomassa."
Päätös Lähetetään Laura Valkeasuon ym. valtuustoaloite kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle käsiteltäväksi talousarvion laadinnan yhteydessä.
Sivun alkuun
Päivitetty 26.6.2006 |