Tampereen kaupungin etusivulle


Valtuustoaloitteet

Käsittelyvaiheet

Dno KKA: 4479/004/2006

150 § Joonas Lepistön ym. valtuustoaloite talvikunnossapidon aloittamiseksi Pyynikin ja Pispalan portaissa

Joonas Lepistön ja 17 muun valtuutetun valtuustoaloite 17.5.2006:

"Pispala ja Pyynikki ovat laajoja virkistysalueita ja kuntalaisten suosiossa niin ajanvietossa kuin liikunnallisestikin. Talvella ei kuitenkaan hoideta lukuisia rappusia alueella. Kokemuksesta voin sanoa, että nämä rappuset ovat terveydelle vaarallisia.

Kun nyt strategiassammekin painotetaan terveysliikunnan merkitystä ennaltaehkäisyn välineenä ja liikunta onkin alueella yksi harvoista kuntalaisten ilmaisista eduista, niin olisi vähintäänkin kohtuullista, että siellä olisi mahdollista kulkea myös talvisin.

Lisäksi kaupunki on laatimassa esteettömyysohjelmaa ja tämä asia on otettava mukaan tähän ohjelmaan.

Esitän, että kaupunginhallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin."

Päätös
Valtuusto päätti,
että valtuuston työjärjestyksen 5 §:n määräysten mukaisesti aloitekirjelmä lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Lähetetään Joonas Lepistön ym. valtuustoaloite yhdyskuntalautakunnalle käsiteltäväksi talousarvion laadinnan yhteydessä.

Sivun alkuun

Valtuustoaloitteet

Päivitetty 23.5.2006
© Tampereen kaupunki 2006
konsernihallinto.kirjaamo@tampere.fi