![]() Käsittelyvaiheet 18.1.2006 Kaupunginvaltuusto (16 §) käsitteli asian. |
Dno KKA: 10095/004/2005
345 § Jari Heinosen valtuustoaloite kuulemis- ja keskustelutilaisuuden järjestämiseksi kunta- ja palvelurakenteen uudistamishankkeesta kevään 2006 aikanaJari Heinosen valtuustoaloite 30.11.2005: ”Valtioneuvosto on käynnistänyt kunta- ja palvelurakenneuudistuksen. Hankkeen tarkoituksena on valmistella ehdotus siitä, miten kuntien vastuulla olevia palveluja tulevaisuudessa järjestetään ja tuotetaan. Lisäksi samalla valmistellaan lainsäädäntömuutoksia, jotka koskevat kuntien tehtäviä ja rahoitusta, palvelujen järjestämisen organisointia, kuntien yhteistyötä sekä kuntajaon muutoksia. Tällä hankkeella tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia paitsi kokonaisuudessaan hyvinvointimallimme muuttamisessa myös Tampereen ja sen palvelujen kannalta. Uudistusta valmistelevassa kunta- ja palvelurakennetyöryhmässä on mukana monenlaisia tahoja, mm. eri puolueiden kansanedustajia, samoin Kuntaliiton edustajia. Kuntaliitto järjestää - ja on jo järjestänytkin -asiasta alueellisia seminaareja, joihin kutsutaan kunnanjohtajat, valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat sekä eräitä toimialansa johtajia. Käsitykseni mukaan on kysymys niin merkittävästä ja laajakantoisesta hankkeesta, että myös Tampereen kaupunginvaltuuston on syytä kuulla hankkeen valmistelijoita ja käydä asiasta keskustelua. Pidän tärkeänä, että myös kuntalaisten vaaleilla valitsemat valtuutetut voivat suoraan osallistua keskusteluun ja tätä kautta evästää hankkeen valmistelijoita onhan kysymys vuosikymmeniin suurimmasta kuntien palveluja, niiden rahoitusta ja itsehallintoa koskevasta uudistuksesta. Esitän, että Tampereen kaupunginvaltuusto järjestää kunta- ja palvelurakenteen uudistamishankkeesta kuulemis- ja keskustelutilaisuuden kevään 2006 aikana. Se voisi tapahtua esimerkiksi ennen varsinaista valtuuston kokousta. Tällaiseen tilaisuuteen on syytä varata riittävästi aikaa niin, että valtioneuvoston asettaman työryhmän edustajan lisäksi myös eri valtuustoryhmät ja niiden jäsenet voivat esittää tästä tavattoman tärkeästä asiasta mielipiteensä.”
Päätös Lähetetään Jari Heinosen valtuustoaloite kaupunginsihteeri Maria Länsiölle valmisteltavaksi.
Sivun alkuun
Päivitetty 23.1.2006 |