![]() Käsittelyvaiheet |
Dno KKA: 7110/004/2005
257 § Irene Roivaisen ym. valtuustoaloite Haiharan kartanon puiston kunnostamiseksi vuonna 2001 tehdyn suunnitelman mukaisestiIrene Roivaisen ja 24 muun valtuutetun valtuustoaloite 10.8.2005: ”Kaukajärvellä sijaitseva Haiharan kartano tunnetaan erilaisten kulttuuritapahtumien ja perhe- ym. juhlien pitopaikkana. Kartano ja sitä ympäröivä maa-alue tulivat Tampereen kaupungin haltuun 1980-luvulla. Kukoistusaikanaan - 1890-luvun lopulta 1920-luvulle kartanon puutarha on ollut näyttävä kokonaisuus, sillä Tampereen seudulla ei vastaavia puutarhoja ole juurikaan ollut. Edelleenkin kartanopuisto on tärkeä virkistyspaikka etenkin paikallisille ihmisille. Puistossa on säilynyt vanhaa kartanokasvillisuutta. Kymmenen vuotta sitten toteutetussa kasvillisuustutkimuksessa (Kääntönen 1995) kartoitettiin puiston alueelta 234 kasvilajia, joukossa mm. lehtokasveja, vanhoja koristekasveja ja muita huomionarvoisia lajeja. Kartanon välittömässä läheisyydessä kasvaa vuorijalava, joka oli täysikasvuinen jo kartanon perustamisen aikaan. Päärakennuksen läheisyydessä on myös yli sadan vuoden vanhoja kuusia. Nykyisin kaupunki hoitaa puistomaisesti vain kartanon lähiympäristöä, mutta lähinnä osa puustosta on enää alkuperäistä. Mm. ruusuköynnökset kuuluivat vanhaan puutarhamiljööseen. Alarinteen niityt ovat kasvamassa umpeen ja näkymä puistosta järvelle on lähes sulkeutunut. Arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema kaunis huvimaja on purettu. Puistosta on vuonna 2001 tehty kunnostussuunnitelma ja sen pohjaksi historiaselvitys. Haiharan museosäätiön arkiston valokuvien avulla puiston ilme voidaan palauttaa alkuperäiseen asuunsa. Näin täytettäisiin Gunvor Ekroosin lahjoituskirjassaan esittämä ajatus ulkomuseosta kartanon ja sen maiseman historian eri kerrosten ja piirteiden ilmentäjänä. Esitän, että kaupunginhallitus ryhtyy toimenpiteisiin omistamansa Haiharan kartanon puiston kunnostamiseksi vuonna 2001 tehdyn suunnitelman mukaisesti.”
Päätös Lähetetään Irene Roivaisen ym. valtuustoaloite yhdyskuntalautakunnalle käsiteltäväksi vuoden 2006 talousarvion laadinnan yhteydessä.
Sivun alkuun
Päivitetty 12.8.2005 |