Tampereen kaupungin etusivulle


Valtuustoaloitteet

Käsittelyvaiheet 12.1.2005 Kaupunginvaltuusto (38 §) käsitteli asian.

Dno KKA: 8831/004/2003

299 § Aila Dündar-Järvisen valtuustoaloite lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen perustamiseksi Tampereelle

Valtuutettu Aila Dündar-Järvinen luki allekirjoittamansa aloitekirjelmän, joka liitettiin pöytäkirjaan näin kuuluvana (liite 299 §):

”Tampereen kaupungin talousarviossa vuodelle 2004 asetetaan lasten ja nuorten kasvun tukeminen erääksi keskeiseksi strategiseksi tavoitteeksi. Kulttuuritoimen alueella lastenkulttuuri on erityinen painopistealue. Kulttuuritoimi on koonnut laajan pirkanmaalaisen lastenkulttuuriverkoston, jonka toimialuetta ovat mm. lastenkulttuuriviikot, ja lastenkulttuurivuodet, yhteinen markkinointi ja tiedotus sekä yhteiset kulttuurihankkeet.

Lasten- ja nuortenkulttuurin edistämiseksi on moneen kaupunkiin, mm. Hämeenlinnaan, Poriin, Ouluun ja Jyväskylään perustettu lasten ja nuorten kulttuurikeskus. Suomen valtio on lähtenyt tukemaan näiden lastenkulttuurikeskusten kehittämistä Taikalamppu-verkoston avulla. Taikalamppu on suomalaisten lastenkulttuurikeskusten verkosto. Verkoston toiminnan tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten taide- ja kulttuuripalveluita koko Suomessa. Taikalamppu tukee jo olemassa olevien lastenkulttuurikeskusten toimintaa ja edistää palveluiden syntymistä sinne, missä niitä ei vielä ole. Lastenkulttuurikeskusten verkoston ensimmäiselle toimikaudelle vuosiksi 2003-2005 valittiin jäseniksi kuusi lastenkulttuurihanketta ja samalla vuodelle 2003 jaettiin tukea 406 000 euroa.

Taikalamppuverkosto jakoi tukea lastenkulttuurikeskustoimintojen kehittämiseen mm. Helsingin Annantalon taidekeskukselle, Hämeenlinnan Lasten ja nuorten kulttuurikeskukselle, Jyväskylän kulttuuriaitalle, Porin lastenkulttuurikeskukselle, Oulun nuoriso- ja kulttuurikeskukselle, Lapinlahden lastenkulttuurikeskukselle sekä Vantaan kaupungille. Määrärahasta jaettiin myös kaksi pienempää avustusta hankkeille, joilla on olemassa hyvä idea ja kehityskelpoinen toimija, mutta jotka eivät täyttäneet Taikalamppu-verkoston lastenkulttuurikeskusten kriteereitä. Näitä kehityskelpoisia hankkeita olivat Mustasaaren Stundars ry:n museopedagoginen hanke sekä Tampereen TAITE-hanke. TAITE on Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen, koulutustoimialan sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimialan yhteinen toimintamuoto, jonka tavoitteena on lasten ja nuorten kasvun tukeminen. TAITE-hanke painottaa toiminnassaan monipuolista kulttuuri- ja liikuntakasvatusta. Taite-hanke on vuoden 2004 toiminnan painopistealueilla suunnattu lähinnä esikouluryhmien ja peruskoulun ensimmäisten luokkien oppilaille. Mukana ovat kaupungin kaikki esikouluryhmät ja 1.luokat. TAITE on Tampereen kaupungin painopistealueista sisäisen verkottumisen ja lasten syrjäytymisen ehkäisyn pilottihanke.

Lasten kulttuurikeskusten Taikalamppu-verkoston rahoituksella TAITE-hanketta tuettiin vuonna 2003 18 000 eurolla liikuntakasvatuksen palveluiden kehittämiseksi 5-10-vuotiaiden keskuudessa. Taite-hanketta ovat tukeneet opetusministeriön lisäksi myös Pirkanmaan kulttuurirahasto. Tampereen kaupungin tulisi kuitenkin panostaa varsinaisen lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen kehittämiseen myös laajemmin kuin keskittyen nyt käytössä olevin verrattain vähäisin resurssein liikunta ja kulttuurikasvatuksen lisäämiseen yhteenkytkettynä. Itse asiassa kaupungin kannattaisi ryhtyä rakentamaan varsinaista laajamittaisempaa lasten- ja nuortenkulttuurikeskusta siten, että luodaan edellytykset lastenkulttuurikeskusten verkoston täysjäsenyydelle. Tämä edellyttää, että Taite-hankkeessa hyväksi havaitut käytännöt ja toimintatavat otetaan osaksi pysyväisrahoitteista tamperelaista lasten- ja nuortenkulttuurikeskusta joka voitaisiin perustaa johonkin kaupungin hallitsemaan kiinteistöön, esimerkiksi juuri museokeskus Vapriikin yhteyteen. Samalla lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen toimintoja tulisi laajentaa kulttuurikasvatuksen alueella. Nykyisinhän Taite-hanke on tarjonnut taide- ja liikuntakasvatuksen yhdistäviä teemallisia kokonaisuuksia, joihin liittyvät pedagogiset erityiskierrokset museoissa ja taidenäyttelyissä, erilaiset työpajat ja opettajille suunnatut oheismateriaalit sekä koulutustilaisuudet. Jatkossa Tampereelle mahdollisesti perustettava täysimittainen lasten- ja nuortenkulttuurikeskus voisi tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuden mm. omaehtoisen kulttuurin tuottamiseen, lasten ja nuorten taide- ja kulttuurikasvatukseen, heidän parissaan työskentelevien aikuisten täydennyskoulutukseen ja esimerkiksi järjestää eri kulttuurin osa-alueisiin keskittyviä teemaviikkoja. Lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen toiminnassa voitaisiin hyödyntää jo olemassa olevien tamperelaisten lasten kulttuurikasvatuksen parissa toimivien yksiköiden, esimerkiksi Sara Hildén akatemian - Tampereen lasten ja nuorten kuvataidekoulun toimintoja.

Esitän, että Tampereen kaupunki perustaa täysimittaisen lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen kehittämällä Taite-hankkeessa hyväksi havaittuja toimintamalleja, laajentamalla kohderyhmää Taite-hankkeen nykyisestä 5-10-vuotiaiden ikäryhmästä kattamaan koko lasten ja nuorten ikäluokan, tarjoamalla perustettavassa keskuksessa mahdollisuudet omaehtoisen kulttuurin tuottamiseen ja lasten ja nuorten taide- ja kulttuurikasvatukseen ja koulutukseen siten, että näin syntyvä Tampereen lasten- ja nuortenkulttuurikeskus voi mm. menestyksellisesti hakea ja saada Suomen lastenkulttuurikeskusten verkoston täysjäsenyyden.”

Päätös
Valtuusto päätti,
että valtuuston työjärjestyksen 5 §:n määräysten mukaisesti aloitekirjelmä lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Lähetettäneen Aila Dündar-Järvisen valtuustoaloite kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle valmisteltavaksi.

Sivun alkuun

Valtuustoaloitteet

Päivitetty 27.4.2005
© Tampereen kaupunki 2003 - 2005
konsernihallinto.kirjaamo@tampere.fi