Radon

Pispalanharju kuuluu korkean radonpitoisuuden alueeseen.

Tampereen radontilannetta on kartoitettu vuodesta 1985 lähtien. Kaupungissa on tehty noin 2500 asuntojen ja muiden oleskelutilojen huoneilman radonpitoisuusmittausta. Suurin radonriski on harjualueiden ylärinteillä ja lakialueilla. Ohjearvon ylittyminen on kuitenkin mahdollista koko kaupungin alueella. Tarkempia tietoja kaupunginosien radonpitoisuuksista saa terveydensuojeluryhmästä, ks. yhteystiedot sivun alalaidassa.

Radon on hajuton, mauton ja väritön kaasu, joten sen pystyy tunnistamaan huoneilmasta vain tarkoitusta varten kehitetyillä mittauslaitteilla. Radonin hajoamistuotteet lisäävät riskiä sairastua keuhkosyöpään. Rakennusvaiheessa mahdollisen radonhaitan voi ehkäistä huolehtimalla rakennuksen maanvastaisten pintojen, saumojen ja liitoskohtien tiiviydestä ja riittävästä ilmanvaihdosta. Radon on huomioitava koko kaupungin alueella tapahtuvassa uudisrakentamisessa. Radonista ja rakentamisesta on ohje rakennusvalvonnan sivulla. (linkki alla)

Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan asunnon huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää 400 beqcereliä kuutiometrissä (Bq/m3). Uudisrakennukset tulisi suunnitella ja rakentaa siten, ettei radonpitoisuus ylitä 200 Bq/m3.

Radonmittaukset kannattaa aloittaa marraskuussa, kun maa alkaa olla jäässä. Radonmittaus on syytä tehdä, kun kyseessä on:
-harjulla oleva asunto, jossa ei ole aikaisemmin tehty radonmittausta
-harjulla oleva asunto, jonka radonpitoisuus on mitattu aikaisemmin mutta sen jälkeen on tehty radonkorjauksia
-muu korkean radonpitoisuuden aueella sijaitseva asunto, katso kartta ohessa.

Mittaus kannattaa tehdä omakotitalossa, rivitalossa tai kerrostalon alimman kerroksen asunnossa. Mittauspurkin voi tilata Säteilyturvakeskuksesta, p. (09) 759 881.

Huoneilman radonpitoisuudet, Kantakaupunki, mittaukset 1986 - 2010 (pdf, 908 kt)

Huoneilman radonpitoisuudet, Pispala, mittaukset 1986 - 2010 (pdf, 229 kt)

Asuntojen radonkorjaukset

Radonkorjausopas antaa perustiedot sisäilman radoniin liittyvistä määräyksistä ja ohjeista, radonpitoisen ilman vuotoreiteistä, ilmanvaihdon ja alipaineisuuden vaikutuksesta, asuntojen radonpitoisuuden tutkimisesta ja korjausmenetelmistä.

Oppaassa kerrotaan eri menetelmillä saaduista radonpitoisuuden alenemista. Tehokkaimpia menetelmiä ovat olleet radonimuri ja radonkaivo. Tyypilliset alenemat näillä menetelmillä ovat olleet 70–90 %, parhaat yli 95 %. Asuintilojen ilmanvaihtoteknisillä korjauksilla on saavutettu tyypillisesti 10–40 % radonpitoisuuden alenemat. Rakenteiden tiivistämisellä alenemat ovat 10–50 % silloin, kun on tehty pelkkiä tiivistystöitä. Tiivistämisellä yksin on vain harvoin saavutettu yli 50 % alenemia. Sekä ilmanvaihtoteknisiä toimia että tiivistämistöitä voidaan käyttää tehostamaan radonimurin ja -kaivon vaikutusta.