Korttelin taloja Amurin työläismuseokortteli kertoo faktat kiehtovasti, avaa ovet aikansa näköisiin asuntoihin, tutustuttaa ihmiskohtaloihin ja esittelee elämänmenoa läpi yhdeksän vuosikymmenen. Museokorttelissa on viisi alkuperäisillä paikoillaan olevaa asuinrakennusta sekä neljä piharakennusta. Tutustumalla eri koteihin ja asukkaiden elämäntarinoihin pääsee kuin aikakoneella vieraaksi menneeseen maailmaan.
Nimensä mukaisesti museo on yhden
korttelin suuruinen. Alkujaan sitä rajoittivat
Satakunnankatu, Saarikatu, Makasiininkatu
ja Mariankatu. Myöhemmin Saarikadusta tuli korttelin
kohdalla Saarikuja ja Mariankadun osuus muutettiin
puistoksi. Korttelissa on viisi yksikerroksista, hirsirunkoista asuinrakennusta ja neljä ulkorakennusta. Neljään asuinraken-
nukseen on sisustettu lähinnä työläisten koteja. Kodit ajoittuvat
vuosien 1882 ja 1973 välille. Korttelissa on lisäksi 1900-luvun alkuun ajoittuva suutarinverstas, 1930-luvun leipomo ja osuuskauppa ja 1940-luvun paperi- ja lyhyttavarakauppa. Viidennessä asuinrakennuksessa on Kahvila Amurin Helmi, jossa on esillä museon vaihtuvia näyttelyitä. Kaikki asuin-
rakennukset ovat alkuperäisiä ja alkuperäisillä paikoilla.
Neljästä ulkorakennuksesta yksi on uudisrakennus. Tähän on sijoitettu yhteissauna,
joka on käyttökunnossa ja vuokrattavissa. Pihapiirin ulkorakennuksissa voi tutustua
myös kivimankeliin ja alkuperäisiin käymälöihin.
Tampere perustettiin vuonna 1779 kapealle kannakselle kosken länsipuolelle. Kaupunkiin muuttaville porvareille jaettiin plantaasimaita eli viljely- ja laidunmaita kaupungin...
Vanha amuri →
Hämeen Museoseuran piirissä heräsi 1950-luvulla ajatus, että Tampereelle pitäisi saada ulkomuseo. Ensimmäisessä vaiheessa suunniteltiin museo sijoitettavaksi Ratinaan ja sinne kaavailtiin...
Ulkomuseo tampereelle →