Palontutkinta

Tampereen aluepelastuslaitoksella on määritelty ja ohjeistettu pelastusviranomaisen palontutkinta. Palontutkintaan on nimetty henkilöstö, joka virkatyönä hoitaa palontutkintatehtäviä oman toimen ohessa.

Pelastusviranomaisen tutkintavelvollisuus määritellään pelastuslain 87 pykälässä: "Alueen pelastusviranomaisen on arvioitava ja tarvittaessa myös selvitettävä tulipalon syy. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, on pelastusviranomaisen ilmoitettava asiasta poliisille."

Palontutkinnan tavoitteena on, että kaikki tulipalot tutkitaan asianmukaisesti. Palontutkinta prosessi alkaa jo käytännössä pelastustoiminnan aikana, kun Pelastustoiminnan johtaja arvioi tulipalon syyt ja seuraukset ja täyttää Pronto järjestelmään perustiedot. Varsinaiset palontutkijat jatkavat tästä eteenpäin saatujen tietojen perusteella.

Pelastusviranomaisen tavoitteena tutkittaessa paloja, on saada tietoa paloihin johtaneista syistä sekä olosuhteista jotka vaikuttivat syntyneeseen lopputulokseen. Tavoitteena on löytää keinoja turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta estämiseksi.

Pelastusviranomaisen tutkinnassa ei missään vaiheessa käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti aiheutuvaa vastuuta tai vahingonkorvausvelvollisuutta.