Venäjän pojat taitavimpia telineillä (ti 21.7.)


Tampereen EYOF:n ensimmäinen telinevoimistelukulta meni Venäjälle, jonka pojat kukistivat joukkuekilpailussa jännittävien vaihdeiden jälkeen Sveitsin pistein 164,000 - 162,800.


Pronssitaistelu meni vielä tiukemmalle, sillä Romania oli Ukrainaa parempi 159,200 - 159,050.

Venäläiset repäisivät ratkaisean eron renkailla ja hypyssä, joissa eroa Sveitsiin syntyi yhteensä yli kolme pistettä. Sveitsi vei Venäjän heikoimmat telineet, nojapuut ja rekin, mutta se ei aivan riittänyt.

Permanto oli pronssin kannalta ratkaiseva teline, sillä Romania teki siinä 0,550 pinnan etumatkan Ukrainaan.

Voittajajoukkueessa loisti viimevuotinen junioreiden EM-hopeamitalisti David Beljavski, joka voitti kuusiottelun karsinnan pistein 82,850. Muut mestarijoukkueen taiturit olivat Mihail Andrejev ja Igor Pahomenko.

Beljavskin hyppypisteet 16,100 nousivat yksittäisistä telinepisteistä korkeimmiksi.

Päivän toiseksi korkeimmat pisteet keräsi Sveitsi Hegi Oliver, joka jäi kuitenkin Beljavskista 1,950 pistettä. Muut hopepojat olivat Pablo Brägger ja Michael Meier.

Romanian pronssipojista Andrei Vasile Muntean voimisteli karsinnan kolmospisteet 80,350. Hänen lisäkseen mitaliriemua pääsivät maistamaan Adelin Ladislau Kotrong ja Ioan Laurentiu Nistor.

Suomen Kasper Holopainen, Heikki Niva ja Jimi Päivänen sijoituivat 16:nneksi. Niva oli henkilökohtaisissa pisteissä paras, 26:s ja pääsi kuusiottelun finaaliin. Nojapuiden finaalipaikka lipesi Heikiltä vain 0,050 pisteen erolla, mutta 9:nneksi sijoituttuaan hän on ensimmäisellä varasijalla.


Teksti:

Kuvat: